Kunnallisten jätevesien hygienisointi esim. uimavesien suojelemiseksi on ollut käytössä myös Suomessa jo pidempään. Ympäristöviranomaisten määrittelemä ympäristölupa saattaa sitä kunnilta edellyttää, ja viimeisten 10 – 15 vuoden aikana nämä vaatimukset ovat yleistyneet erityisesti suurten kaupunkien jätevesien käsittelyssä. Erilaisista desinfiointimenetelmistä UV-desinfiointi on erityisesti suurten laitosten suosiossa, kun taas pienemmät laitokset ovat lähtökohtaisesti päätyneet erilaisten desinfioivien kemikaalien käyttöön. Olisiko myös pienemmillä laitoksilla mahdollisuutta korvata kemikaalien syöttö ympäristöystävällisemmällä UV-desinfioinnilla?
Perinteinen jätevesien käsittely poistaa monivaiheisella käsittelyllään jätevedestä kiintoaineet, orgaaniset aineet ja ravinteet (lähinnä typpi ja fosfori). Näiden käsittelyvaiheiden jälkeen vesi on silmämääräisesti jo puhdasta ja kirkasta, mutta niiden mikrobipitoisuudet ovat vielä erittäin korkeita. Riippuen puhdistetun jäteveden purkupaikasta lähistön vesistöihin, viranomaiset saattavat vaatia veden hygienisointia eli näiden pitoisuuksien merkittävää pienentämistä. Tyypillisimpiä mikrobeja ovat esim. ulosteperäiset ja koliformiset bakteerit, virukset sekä alkueläimet ja vesistöihin joutuessaan ne saattavat olla riski ihmisille (esim. jos purkupaikan läheisyydessä on uimarantoja) ja vesieläimille (erityisesti loiset).
Hygienisoinnin yleisimmät suoritustavat jätevesille ovat kemikaalikäsittely tai UV-desinfiointi. Jätevesien käsittelyssä yleisimpiä desinfiointikemikaaleja ovat esim. peretikkahappo ja vetyperoksidi. Molemmat kemikaalit ovat vesistöön joutuessaan haitallisia vesieliöille. Toki kemikaalien turvallisella annostelulla ja hajoamisaikojen huomioinnilla ympäristö ja vesistöt tulisivat olla turvassa, mutta annostelulaitteiden häiriöt ja kemikaalisäiliöiden vuotamisen riskit ovat aina olemassa unohtamatta laitosten henkilökunnan turvallisuutta kemikaaleja käsitellessään.
UV-desinfiointi sen sijaan on ympäristölle täysin turvallinen desinfiointimenetelmä. UV-valo vaikuttaa jätevesien taudinaiheuttajamikrobeihin (bakteereihin, viruksiin, loiseläimiin ym.) inaktivoimalla eli tekemällä ne tehottomiksi ja lisääntymiskyvyttömiksi muuttamatta millään tavalla veden kemiallista koostumusta tai aiheuttamatta sivutuotteita. UV-valoa ei voi myöskään millään tavalla yliannostella. Lisäksi UV-valo on tehokas myös loisten ja muiden alkueläinten inaktivoinnissa, jotka kestävät yleisimpiä desinfiointikemikaaleja.
Kustannusten näkökulmasta UV-desinfiointi on pitkässä juoksussa kemikaalien käyttöä edullisempaa. Laitteiden hankintakustannusten jälkeen juoksevat kustannukset koostuvat energiankulutuksesta ja kuluvista varaosista. Filterit Oy:n ULTRAAQUA UV-laitteet ovat aina varustettuja automaattisella tehonsäädöllä, jonka avulla on mahdollisuus saavuttaa merkittäviä säästöjä energiakustannuksissa. ULTRAAQUA:n UV-lampuilla on myös poikkeuksellisen pitkä toiminta-aika (16 000h), mikä tarkoittaa, että erityisesti kohteissa, joissa ympäristölaki edellyttää desinfiointia ainoastaan kesäkaudella, lamppujen vaihtoväli on useampi vuosi.